16.1.2022
Reissumies keltaisessa paketissaan vinkkailee houkuttelevasti minulle jääkaapin hyllyltä. En edes kerkeä miettiä sekuntiakaan, kun nappaan jo sen käteeni. Mikä onkaan parempaa yövuoron jälkeen kuin sopivan suolainen ruisleipä kinkku, juusto ja muna täytteellä. Nautinnon kruunaa lämmin kaakao. Ei huonoa omaatuntoa, vaikka taas ketoilu meni pieleen. Olen saanut hyvin kiloja pois ketogeenisen ruokavalion avulla ja koen sen olevan itselleni paras ja helpoin tapa. Pitkään jaksoin sitä noudattaa sen monien hyvien puolien takia. Energiaa oli enemmän, ei sokerinhimoa tai muiden hiilihydraattisten herkkujen syönnistä aiheutuvaa verensokereiden heittelyä. Nälkää ei ollut kuin silloin, jos oikeasti ei ollut saanut tarpeeksi energiaa. Myös ihoni voi paremmin. Nämä kaikki hyvät muutokset kehossani vaikuttivat myös mielialaani, positiivisesti. Mutta pikkuhiljaa lipsuttuani pois ketoilusta on tullut osa kiloista takaisin. Turhautuneena mietin miksi taas epäonnistun näinkin pitkän ajan jälkeen? Miksi olen näin laiska ja saamaton? Miksi annoin näin tapahtua? Itsensä syyttely oli tuttua, mutta ei enää niin julmaa kuin ennen. Olin oppinut ja opettelen edelleen armollisuutta itseäni kohtaan.
En muista missä kohtaa tilanne muuttui, mutta lenkkeily väheni ja väsymys lisääntyi. Meni turhan kauan kunnes osasin tarttua asiaan. Kun kaikki vapaa-aika tuntui menevän nukkuessa ja aina mahdollisuuden tullen heitin itseni sohvalle nurin, tajusin ettei näin voi jatkua, eikä tämä voi olla normaalia ja vaikka kyse olisi vaihdevuosista on asialle jotain tehtävä. Tyypillisesti äitinä ja hoitajana muistaa huolehtia viimeisenä itsestään. Kun en muuta jaksanut kuin työni hoitaa, mietin millaiset mahtaakaan olla keski-ikäisen naisen veriarvot? Tähän vaivaan onneksi löytyi syy ja hoito. Kuitenkin tasapainon löytämisessä on mennyt oma aikansa, itse asiassa kohta puoli vuotta. Nyt vasta useamman kuukauden jälkeen koen lääkityksen auttavan. Kilpirauhasenvajaatoiminta on yleinen naisilla ja se usein hiipii pikkuhiljaa kuukausien, jopa vuosien aikana. Syksyllä aloin olemaan myös äkkipikaisempi ja mieliala heilahteli. Se todellakin harmitti, varsinkin kun teinin kanssa pitäisi jaksaa olla rauhallinen ja asiallinen. Mutta kuka jaksaa aina muutenkaan. Sellainen olisi sitten täydellinen äiti, jollaista en usko edes olevan. Silti tulee vaadittua, verrattua ja moitittua liian usein itseään. Oikeastaan, mihin vertaan ei ole ihan realistista, niihin kiiltokuvamaisiin somepäivityksiin ( nehän todennäköisesti ovat vain hetkiä, joita kaikilla on) tai ympärillä olevien ihmisten kehuihin omien lasten taidoista ja reippaudesta. Kyllä meidän Pirkko syö kaikkea ja kyllä meidän Pena tekee läksyt aina ennen harrastuksia. Ei meillä ole tuollaista jne. Jotenkin kuulemani lauseet alkavat päässäni muodostamaan epäilyksiä omasta osaamisestani, olenko liian lepsu vai liian tiukka ( no en sitä ainakaan omasta mielestäni), kasvattaessa lapsia oppii myös paljon itsestään ja tunteiden erittelystä ja käsittelystä. Kuka ei olisi käyttänyt uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, sen haluaisin tavata. Kuitenkin kun uskaltaa olla epätäydellinen oma itsensä ja kertoa hullunkurisistakin tilanteista, saa vertaistukea ja vahvistusta vanhemmuuteen. Olen hyvä, paras äiti lapsilleni, tunnenhan heidät parhaiten ja he minut, siinähän se juju myös on, että mistä naruista osaavat vetää milloinkin. Kun on useampi lapsi niin ymmärtää, että monet asiat on myös persoonasta kiinni, vaikka kuinka yrittäisit kasvattaa samalla tavalla heitä. Säännöillä ja vastuuttamisella opetellaan taitoja, jotka auttavat sopeutumisessa yhteiskuntaan. Oikeuksilla pitämään puolensa. Tärkeintä kuitenkin on, että lapsi tuntee saavansa vanhemmiltaan rakkautta, välittämistä ja turvaa.
Syksyllä en jaksanut olla tiukkana ja elää kurinalaisesti. Kun koin sen noilla sanoilla kuulosti se mielestäni negatiiviselta, eikä silloin ollut hyvä jatkaa. On ollut onnistumista ja hyvää oloa. Näin kokeneena olin innokkaana jaksanut aika pitkään uutta elämäntapaa noudattaa, mutta se myös vaatii omat juttunsa. Paljon aikaa kokkailuun ja kallimpia kauppakuitteja.
Nyt ei ole sen aika ehkä enää ajattelin. Oli itselle tunnustettava. Motivaation suunta oli muuttunut painonpudotuksesta painon tasapainoon ( vaikka väsymys sitäkin sotki) ja ennen kaikkea mielen hyvinvointiin. Luomuruokia ostin jatkossakin. On löydettävä kultainen keskitie. Tiukat linjat pitivät ruodussa, mutta on opeteltava luottamaan, että onnistuu huolehtimaan itsestään, askel kerrallaan eteenpäin. Jos päätän jotain mikä ennen oli repsahtamista, ei se ole enää epäonnistumista. Se on vaihtoehto ja valinta. Olen sitä mieltä,että ruokavaliosta riippumatta tärkeintä on oman mielen hallinta. Erilaiset tavat, tunteet ja ajatukset saavat ihmisen toimimaan tietyllä tavalla.
Kokonaisvaltainen hyvinvointi on siinä mielessä vaikuttavaa, että sen kaikki osa-alueet on oltava tasapainossa, jotta voi hyvin. Niinpä olen sitä mieltä, että kokiessani elämäntilanteeni olevan tasapainossa kun noudatin ruokavaliota, oli mahdollisuudet onnistua ketoilussa ja painon pudotuksessa moninkertaistuneet. Se oli onnistumisen salaisuus. Kontrolloimalla itseään ja siinä onnistumisella voi kokea itsensä vahvaksi. Siihen voi kuitenkin jäädä koukkuun ja se voi rajoittaa elämää sekä vaikuttaa ihmissuhteisiin. Nyt väsymyksen helpottaessa ja sairauden kontrolliin saadessa, tiedän mikä saa voimaan minut hyvin. Rennosti ketoillen voin paremmin kokonaisvaltaisesti.
Jos kuormitusta on paljon monella elämän osa-alueella, on silloin syytä miettiä kannattaako tehdä siinä tilanteessa elämäntapamuutosta. Tässäkin asiassa olemme erilaisia, joitakin vastoinkäymiset lannistavat kun taas toiset saa niistä sisua toimintaan. Se voi olla juuri oikea hetki ja alkusysäys elämäntapamuutokselle. Joku hyötyy nopeista päätöksistä kun toinen taas tarvitsee aikaa sisäistää asioita. Pienet valinnat arjessa on helppoa ja stressitöntä. Stressihormonit ovat pahaksi elimistölle, ne ovat haitaksi fyysiselle ja psyykkiselle terveydelle.
Annan nykyään itseni herkutella ilman huonoa omaatuntoa ja jälkeenpäin kärsittyä morkkista. Jos sellaisia ajatuksia mieleen hiipii, stoppaan ne heti tiukasti sanomalla, lopeta, en anna sinun satuttaa itseäsi. Kuitenkin tapa on tapa, josta on hyvä päästä eroon. Sen kanssa itsekin vielä kamppailen ajoittain. Sitä toimintaa on edelleen seurattava, koska haluan huolehtia itsestäni ja myös nauttia elämästä. Mieluummin himoitsen suklaata ja syön sen nauttien, kuin teen sen vain tavan takia tai loppu päivän itsekurittomuudesta syytellen. Sehän vasta tyhmältä kuulostaa ja turhalta. On siis opeteltava kuuntelemaan itseäån vieläkin paremmin. Ruokailutottumukset, arvot ja asenteet ruokaan sekä ulkonäköön lapsuuden perheestä aina aikuisuuteen asti vaikuttavat tähän päivään. Tietyistä ajatusvääristymistä on opeteltava pääsemään eroon, silloin vasta mieli on vapaa ja lopullinen onnistuminen omannäköiseen, onnelliseen elämään mahdollistuu.
Dieettejä on vaikka mitä, voin sanoa kokeilleeni, jopa pystyneeni noudattamaan monia tiukasti. Olen pudottanut painoa kaalisoppakuurilla, painonvartijoissa, yrittänyt lopullista muutosta pussijauheilla sekä lukemattomilla muilla maanantaisin alkaneilla ja ihmeitä aikaan lupaavilla ruokavalioilla. Alkuviikon toiveikkuus muuttui usein pettymykseksi itseä ja omaa heikkoutta kohtaan. Jälkeenpäin ajatellen kuulostaa älyttömältä. Miksi ihminen lähtee yhä uudelleen kiduttamaan itseään, jatkaen tätä vuosia. Eläen elämää luovuttaneena ja epäonnistuneella asenteella, kunnes taas yritin uudestaan luullen sitten olevani onnellinen.
Ikä ja opittu armollisuus itseäni kohtaan sekä tämä aikakausi ovat muuttaneet omaa suhtautumistani itseeni. Enää en anna muiden määritellä minua ulkonäköni mukaan. Tänä päivänä puhutaan paljon kehorauhasta. Siihen on jokaisella oikeus. olla oma itsensä kehonsa kanssa, valitsemallaan ja myönteisellä tavallaan, samalla ympärillä olevien sitä kunnioittaen. Kehopostitiivisuus kuuluu kaikille, ikään ja kokoon katsomatta. Uskon jokaisen haluavan oppia olemaan vertaamatta itseään muihin ja hyväksyä itsensä. Vertaistuki sekä rohkeat ja vahvat esikuvat luovat uskoa itseä kohtaan. Onneksi, koska paineet ympärillämme ja somessa ovat kasvaneet. Liikun tai en liiku, syön tai en syö, laihdun tai en, se on jokaisen henkilökohtainen asia. Minkä takia teen asioita? Mikä oikeasti tekee minut onnelliseksi? Tärkeintä on olla itselle rehellinen ja lempeä. Kuunnella omaa kehoa, mitä se tarvitsee ja haluaa. Näistä asioista on lähdettävä liikkeelle, jotta voi luoda yhteyden itseensä ja kokonaisvaltainen hyvinvointi voi toteutua.