3.6.2022
One after the other around me leaves. The best ones. That’s what I thought when coping at work started to bother me more and more. In the midst of all the rush, new faces kept coming and when you wanted to get to know them, they left again, hoping for something better somewhere else. I myself have been running around with various thoughts in my mind, but recently I haven’t had much energy for anything other than going to work and recovering from it and running the family’s everyday life. However, I noticed that a good year ago, going on a work rotation cheered me up and it opened my eyes when I did a slightly different job than basic nursing work. Appreciation for my own professionalism grew and all the countless things that are required in our job description don’t even immediately come to mind.
Tauko teki hyvää ja kun tulin takaisin, oli ajatukseni varmistunut siitä miten jatkossakin haluan tehdä työni, kuitenkin omat voimavarat huomioiden ja arvojeni mukaisesti, kohdaten ihminen empaattisesti ja antaa heille aikaa. Aiemmin kun kaikki alkoi tuntumaan suorittamiselta, kiire jatkui päivästä toiseen kuin liukuhihnalla työskentely ja työntekijät jatkuvasti vaihtuivat, silloin aloin väsymään ja moraali painaa. Tätäkö haluan tehdä loppuelämäni kysyin? En halunnut leipääntyä työhöni, jossa autan muita ihmisiä. Enää en suostu juoksemaan kilpaa ajan kanssa. Tietysti päivät ovat erilaisia, tulee vajetta miehitykseen ja tietoteknisiä uusien asioiden opettelua ym. mutta en aio luopua arvoistani. Ajatus on myös auttanut jaksamaan työssäni nyt paremmin, olen enemmän läsnä.
Onneksi tilanne on myös rauhoittunut työntekijä puolella ja tiimi on muotoutunut vahvemmaksi. Sosiaalinen elämä on ollut rajoittuneempaa koronan takia ja yhä tärkeämmäksi tulivat työkaverit, joiden kanssa jaoin suuren osan ajastani. Sillä on iso merkitys myös työssä jaksamisessa. Olemme jo yli kaksi vuotta käyttäneet maskia lähes koko työpäivän. Jaamme työmme haasteet ja onnistumiset sekä ilot ja surut mitä päivittäin mukana kannamme.
Ttyöelämä on paljonkin muuttunut hoitajaurani alkuajoista. On tapahtunut hyvääkin. Hierarkia ei enää ole niin näkyvää. Enää ei opiskelijan tarvitse yksin syödä eväitään pienessä tilassa, kun muut nauttivat kahvipöydän antimista tai häntä ei automaattisesti pompoteta vastaamaan kaikkiin asukas kutsuihin tauolla.
Keskusteluun alan kiireestä, hoitajapulasta ja palkkauksesta törmää jatkuvasti. On hienoa, että nämä asiat ovat esillä, mutta vähän alkaa jo epätoivoinen olo olemaan muutoksista parempaan. Kiihtynyt tahti on muillakin aloilla nähtävissä, miten hoitajilla sitten voisi tilanne helpommaksi muuttua. Enpä usko! Hoitajien työtä arvostetaan, mutta miten se näkyy? Halutaan hyvää hoitoa itselle ja läheisille, mutta silti ei olla valmiita tekemään asioita, jotka tähän vaikuttavat. Nostamaan palkkoja ja hoitajamitoitusta, ne koen itse isoimmaksi muutos tarpeiksi hyvinvoinnilleni.
Koska asioiden muuttuminen vain junnaa paikoillaan usko alkaa monella hiipumaan. Osa toimii ja lähtee toiselle alalle, osa toivoo jotain ihmettä, minä keikun tuossa välissä. Koska ne hetket, kun teen juuri sitä mistä tässä työssä on kyse antavat paljon. Tilanne on nyt stabiili ja olen tullut takaisin eri asenteella. Kuitenkin palautuminen vuorotyöstä on nyt hitaampaa kuin ennen, ikää tulee ja se myös huolettaa miten jatkossa tulen jaksamaan. MInulla on haaveita. Minun ei ole pakko tehdä tätä jos en halua, näin yritän sanoa itselleni, mutta silti päätöksiin vaikuttaa niin moni asia ja niiden asioiden muuttuminen, että pää on pyörällä ja mielikin vaihtelee. Nyt täytyy vaan katsella rauhassa miten asiat menevät, oma hyvinvointi edellä. Minulla on muutakin elämää, kuin tärkeäksi ja rakkaaksi kokemani työ. Kolmivuorotyö rajoittaa monia asioita elämässä ja se myös altistaa enemmän monille eri sairauksille, kuin säännöllinen arki. Me ihmiset olemme erilaisia ja se myös vaikuttaa kuinka nopeasti ja millaisia ratkaisuja tekee elämässä. Tärkeintä on kuunnella itseään, silloin voi paremmin.
Ammattiliittojen työtaistelu keskeytyi, mutta ei olla annettu periksi ja he suunnittelevat uusia toimia. Jotain on pakko tapahtua lähitulevaisuudessa, jotta hoitajapulasta ja muista alan ongelmista yhteiskunta selviää. Toivon niin hoitajille, kuin hoidettaville parempia tulevaisuuden näkymiä mm. palkkaukseen, työoloihin ja hoidon laatuun. On työ mikä tahansa, siinä pitää tuntea voivansa toteuttaa itseään ja saada siitä riittävä korvaus.
Viisi kysymystä kohti parempaan työssä jaksamiseen:
- Pysähdy ajoissa ja kysy itseltäsi miten sinä voit työssäsi?
- Mikä auttaa ja lisää jaksamistasi työssäsi?
- Kuinka paljon mietit työtäsi vapaalla ja palaudutko työstäsi?
- Koetko toimivasi omien arvojesi mukaisesti työssäsi?
- Koetko jaksavasi tekemääsi työtä fyysisesti ja henkisesti vielä viiden vuoden päästä?
Saitko enemmän plussia vai miinuksia listaasi?
Välilä on hyvä pysähtyä miettimään, koska kokonaisvaltainen hyvinvointi on kaikista osa-alueista kiinni ja ne alkavat helposti heijastumaan muuhunkin elämään.
Pyydä tarvittaessa ammattiapua työterveydestäsi tai terapeutilta!